Koirapuistossa tänään tuo meidän pikkuinen räppänä noteerasi vähän turhankin innokkaasti sellaisen ihan pienen pikkuruisen pennun, joka innoissaan kirmaili aidan toisella puolella. Eihän siinä, lukemattomien kaivaudun-aidan-ali tai yritän-päästä-karkuun-tästä-aidan-raosta-josta-en-missään-nimessä-mahtuisi -tapauksien jälkeen pienen pieni koiranalku nostettiin meidän höyryjyrän luokse leikkimään.
Se ei ole kovinkaan vaikeaa arvata miten siinä käy. Ihan totta ei.
Meno oli vähän kuin olisi Karvisen ja Oskun leikkiä katsellut, poikkeuksena se, ettei kumpikaan ole kissa ja kokoeroa on jokseenkin paljon enemmän (ja kumpikaan ei ole lihava). Tuo meidän ketunpoikanen siis pomppi sen pennun päällä ja oli erittäin innoissaan kun oli kerrankin pienempi olento joka ei sanonut vastaan! Melkein kuin pehmolelu joka juoksi karkuun. Toivottavasti pennulle ei jäänyt elinikäiset traumat tuosta... Ainakin tapauksen jälkeen se jatkoi iloista kirmailuaan aidan toisella puolen ja meidän räppänän pakoyritykset jatkuivat.
Ah niin ihanaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Hellurei