Se on... rotta!

Ja jälleen asiamme liittyy yöhön.

Juuri, kun Herra Sammakko sai viimein unen päästä kiinni, päätti rakas kirppusäkkimme oksentaa syömänsä jyrsijän Herra Sammakon lähes-puhtaalle matolle. Eli ei muuta kuin matto rullalle ja ulos, koirakin oli sen jälkeen erittäin pirteä, mutta onneksi pisti nukkumaan vielä.

Äiti ilahtui, kun kävin sille ilmoittamassa ja kysymässä mitä tehdä sille perhanan matolle. Neljän aikaan yöllä. Olen minä vain ihana lapsi.

Edessä siis maton pesua, kattellaan.

Ja jälleen keskellä yötä.

Niin se vain on, että tuo koira on oppinut pahoille tavoille. Ilman suurempaa hätää, haukkuu ja raapii ovea. Toissayönä se uskoi kun käski loppumaan mutta nyt viime yönä... Ja kaikki vain, koska pikkuveljeni oli juuri herännyt ja mennyt vessaan. Kiitos siis tästä.

Ihmiset täällä päin päästävät koiransa haistelemaan kysymättä. Yleensä, kun koira kerätään vierelle, vihjaistaan, ettei koiraa päästetä muiden luokse. Voihan sesse olla vaikka vihainenkin. Tai, niin kuin omassa tapauksessani, yritän opettaa koiran ohittamaan hihnassa vetämättä. Mutta milläs tämän sitten opetat, jos lähes jokainen päästää koiransa haistelemaan? Tänään aamulenkillä sitä kyllä kysyttiin, mutta vasta kun ne koirat olivat jo haistelemassa. Että hieman ehkä parempaan suuntaan? Muttei tarpeeksi siltikään.

Mikä nykyajan koiranomistajia vaivaa?

No niinpä taas..

Eli. Eräänä kauniina iltana pohjolan pienessä kaupungissa pakkasen paukutellessa henkseleitään eräs Herra Sammakko päätti lähteä koiransa kanssa koirapuistoon. Siellä he viipyivät tovin jos toisenkin, koira leikkien, Herra Sammakko jutellen. Kuin lastenpuistossa, mitä nyt lapset karvaisia ja nelijalkaisia. Eräs henkilö sitten kertoo oman koiransa olleen juuri vähän aikaa sitten tiputuksessa, vatsataudin takia. Herra Sammakko kiittää onneaan, että hänen rakkaalla hallillaan ei ole niin herkkää vatsaa.

Mutta hän ei tiennyt mitä oli edessä päin.

Kun Herra Sammakko sitten suuntasi autolla kotiinsa päin, poiketen matkalla kauppaan, ja perille päästyään huomasi jotain outoa penkissä, ja ylipäätään autossa.

Ja eli niinpä tietenkin, tuo meidän pieni hurtta oli oksentanut autoon. Sitä en tiedä mitä se oli syönyt joko siellä puistossa tahi autossa, mutta se mitä minä tiedän: pakkasta parikymmentä lasissa, pimeä ilta, ahdas auto, inhottava ihminen. Sormet jäässä, meinaten jäätyä mihin tahansa kiinni, hermot muutenkin kireällä ja sisulla siivoamaan. Ainoastaan keskikonsoliin jäi tahroja, mutta saa nyt jumaliste selvitä siitä kun ei pesuaineellakaan lähtenyt! (Ei sinänsä, se näytti puhtaalta siinä pimeässä illassa, joten minua ei teknisesti ottaen voi syyttää asiasta).

Kaik on mänt

Sinne meni joulu, uusivuosi, juhlapyhät... Vihdoinkin. Nyt alkaa jälleen arki ja sitä voikin sitten miettiä että mitäs perkelettä siitä. Kun ei ole koulussa eikä töissä, ei lomakaan tunnu lomalta.

Älkää nyt helvetissä silti sosiaalipummiksi haukkuko. Tässä vain on tällainen muutaman kuukauden pähkäilyaika jatkosta.

Itse asiassa... Ei edes sitä muutamaa kuukautta.

No siis, kuitenkin. Takaisin asiaan. Eli, mitä tein lomalla? En yhtään mitään ja vähän jotakin. Kuten aivotärähdyksen hankkiminen ja katkeruuden tunteminen kun palautin vuokralaudan takaisin vuokraamoon. Oli sen verran mukava laskea omankokoisella laudalla. Silkkaa luksusta. Nyt tekisi mieli voittaa lotossa ja ostaa sellainen. Päästää pikkuinen lautaparkani ansaitulle eläkkeelle.

Telkkaria paremmaksi ohjelmanumeroksi osoittautui pieni karvainen koirani, joka hallitsee viihdyttämisen taidon myös suurten ihmismassojen keskellä. Harvinaisen pöljä otus, mutta sallittakoon se hänelle.

Hyvää joulua

Että niin, karvapalloni päätti että on huutava vääryys nukkua ennen jouluaattoa. Vaikka idiootti ei edes tiedä mikä se on. Mutta tämä kuitenkin johti siihen, että sain koko yön kuunnella epämääräistä haukkumisen ja urinan sekoitusta. Viiden aikaan meni sitten totaalisesti hermo, heitin penikan ulos ja annoin olla siellä jotan viisi minuuttia. Oi että oli nöyränä sen jälkeen, paineli suoraa nukkumaan, kuten minäkin. Sitten jossain vaiheessa heräsivät kääpiökasvuiset vaahtosammuttimet ja voi helvetti sitä meteliä... Kiskoin siis itseni ylös sängystä ennen 10.

Uskokaa pois, vähäinen unen määrä ei ole ollut se paras asia joulussa. Ei edes hilpeydenluojana. Huomaahan sen, kun tässä olen.

Että tämmöinen joulu, huomenna muualle. Adios, amigos.

23 päivä

Eikä minulla ole edelleenkään sitä paniikkia. Hah. Siitäs saitte.

Ja tein tänään jouluostoksia. Ostin jopa kaksi lahjaa. Hyvä minä. Ja sitten innostuin ostamaan itselleni asioita. Enkä paketoinut niitä. Että hahhah. Olen itsekäs.

Mikä oli todistettavaa.

Koirapuistoon pääsin vasta seitsemän jälkeen. Tiesin ettei siellä ollut ketään, mutta jos nyt satuitte kuulemaan/näkemään hullun huutelemassa kaikkea omituista, se satoin olla minä. Älkää siitä välittäkö, olen suurimmaksi osaksi harmiton. Mutta sitten vaihdoin piruuttani puistoa ja - tadaa - sinne saapui heti tuttu koira ja mukava omistaja. Jippii.

Rairairai

Että tällaista tänään, Herra Sammakko huokasi päätään pudistellen.

Myssla on aina se, joka lentää koirapuistossa selälleen. Ei aina siis alistumalla, usein riittää että koira juoksee Mysslan ohi, tai siis päältä ja kompastuu Mysslaan. Tänään oltiin koirapuistossa lähes kaksi tuntia ja Myssla kompastui erääseen Sulo-nimiseen cairnterrieriin. Mukavan ärhäkkä tapaus se pikkukoira.

Vaan ei jää toiseksi meidänkään sesse. Eilen varasti naapurin uroksen luun ja yritti puolustaa sitä hampaat irvessä jopa minua vastaan. Ei nyt liene vaikea arvata kumpi sen tappelun voitti...

Oikea vastaus: Minä, Herra Sammakko. Hä, hä.

Tänään opin joulusta uuden asian: se on pilalla jos on sotkuista. Siis normaalia. Ei edes sotkuista. Hemmetti vieköön, joulu on ihan paska asia.