lauantaina, huhtikuuta 25, 2009

Long time no see, eh?

Pitkästä aikaa, pitkästä aikaa... Energiat olleet vähissä ja kaikkea semmosta, mutta laitetaan nyt sitten kaikkea kivaa kuulumisia tähän samaan pakettiin.

Ensinnäkin, Mysslalla on todella loistavasti menny yksinolot päivisin! Hra Sammakko on vihdoin ja viimein päässyt kiinni työelämään, joten siellä kuluvat päivät rattoisasti. Pitkään ei kuitenkaan koirankaan tarvitse yksin olla, kun kotona tuota porukkaa on paljon ja pisinkin koulupäivä kestää Hra Sammakon pikkusisarella 4 tuntia. Mutta tosiaan, hyvin menee sen suhteen. Ei ongelmia.

Koputtakaamme puuta.

Täytimme 1 vuotta!! Lahjaksi Myssla sai semmoisen pehmokirahvin, joka oli todella hauska hajoittaa sen päivän aikana kun omistaja oli töissä. Mitäs me pienistä, hyvä että tykkäsi lahjasta! Kakkukin tehtiin (ihan vain kermakakku, jota Hra Sammakko pystyi itsekin syömään) ja voi että oli hyvää!

Harrastepuolelta sen verran että pääsimme arkitottelevaisuuskurssille! Alkaen sunnuntaina, saa nähdä mitä hyötyä siitä on. Mehän nyt ollaan muutenkin niin mallikansalaisia, ettei parempia saa hakea *hyvin viatonta viheltelyä*. Lisäksi pääsimme mukaan hakuiltaan, missä saa kokeilla kyseistä lajia ja päättää mitä siitä pitää :') Ehkä kohta päästään jopa agilityyn?

Ja vaikkei nyt ehkä ihan heti agilityyn, mutta kesälle on varattuna näyttelyyn (ei ihan vielä ilmottauduttu, mutta pikapuoliin, pikapuoliin...) ja heti perään paimennustaipumustestiin päästiin mukaan. Innolla odotellen sitä jälkimmäistä. Ensimmäistä ehkä lievällä pakokauhulla.

Ja vanha kunnon pyöräily sujuu nyt loistavasti. Koira on pikkuhiljaa oppinut jopa vetämään, ei tosin paljoa mutta kuitenkin. Ei nyt sinänsä että olisi huono juttu, vauhtia tulee mukavasti lisää. Pitkiä matkoja ei edelleenkään tehdä, ei todellakaan. Silleen kuitenkin että saa energiaa purettua.

Kiitos ja näkemiin, muistakaa olla ajamatta humalassa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hellurei