torstaina, kesäkuuta 17, 2010

Paska remmi, uusi kaivattu tuli taloon

Eilen käytiin iltapissat tekemässä ajokoirauroksen Tunen kanssa, tuommoinen suht lyhyt lenkki. Myssla ja Kleppahan riekkui hihnassa kuka mitenkin päin ja osasivat jopa kävellä nätistikin. Noh, alkulenkistä tuli naapurin tolleri-Jessekin vastaan ja sitäkin moikattiin suurella innolla.

Eipä siinä mitään, mutta kun Jesseen törmättiin vielä niiden pihalla ja samaan lössiin oli ilmestynyt toisen naapurin harmaa norjan hirvikoira (eli norjanharmaa, kuten sanon sivistymättömästi) ja Mysslahan oli ihan että JES!! Niin oli kyllä Kleppakin, mutta sen osalta se oli enemmänkin räyhäämistä. Sekunnin päästä siitä kun Myssla oli huomannut koirat jäin pöljänä miettimään että miksi Myssla on koirien luona kun minulla on remmi kädessä edelleen. Katsoin tarkemmin niin sain huomata, että sehän oli napsahtanut katki nätisti ns. punoksen kohdalta, mikä pitää lukkoa kiinni remmissä. Vajaa vuosi sitten ostettu Keskiseltä, ja mikäli en ihan väärin muista niin 2 metrin nahkaremmin hinta oli jotakuinkin 6 € luokkaa. Nyt siis selvisi miksi se kapistus oli niin halpa... Mutta hyvinhän se kesti kuuden euron verran! Vaikka oli kyllä niin kapeakin, että poltti välillä kättä jos Myssla innostui vetämään kunnolla.

Ei se mitään, aamulenkki meni vanhalla 180cm mittaisella naruremmillä (jonka ostin joskus vuonna suuri peruna, hintaa en muista) ja iltapäivästä käytiin mutka Mustissa ja Mirrissä ostamassa uudet remmit molemmille. Klepan hyvässä markettinahkaremmissä (n. 11 €, Mysslalle alun perin ostettu) ei mitään vikaa ole, mutta mielestäni 180 cm on ihan liian lyhyt. Flexiä en suostu käyttämään kuin uimisen tai vastaavanlaisessa tilanteessa, missä pitää oikeasti olla pituutta jos ei vapaana uskalla pitää. Mutta M&M:stä löytyi kaksi monitoiminahkaremmiä, 3 metriä pitkät, BGB lukolla. N-n talutin (tarkistin kuitista, en muista merkkiä ulkoa) on 8 mm leveä jonka alkuperäinen hinta oli 28.90 €, mutta mm:n kanta-asiakaskortilla 26,01 €. Jokke Viking talutin on 10 mm leveä ja alkuperäinen hinta oli 38,90 €, mutta alennuksen kanssa 35,01 €. Näitä olen himoinnut ja nyt viimeinkin oli hyvä sauma ostaa ne, eli vaikka lompakkoni itkee verta niin olen silti tyytyväinen. Vielä kun saadaan ne kulutettua sellaiseksi mukavaksi käteen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hellurei