keskiviikkona, heinäkuuta 07, 2010

Häiriötreenejä

Tänään allekirjoittaneen piti lähteä käymään Kajaanissa katsomassa tulevaa asuntoa ja sillä välin koirat jäi hoitoon Veilan seuraan, kiitos hoitajille!! Kuulemma meni todella hyvin, Kleppakaan ei haukkunut! Leuka putosi varmaan metrillä alaspäin, mutta kun auto tuli taas vastaan niin löytyihän sitä ääntä. On se yhä sama koira. Mysslahan nyt yleensäkin käyttäytyy todella nätisti, siitä en ollut kamalan ihmeissäni :) Kävivät vielä kuulemma tunnin ja puolentoista tunnin lenkit ennen kuin ehdittiin takaisin Ouluun, joten sanonpa vain että oli väsyneet koirat.

Sellainen tunti ehdittiin olla kotona kun lähdettiin Klepan kanssa turisteilemaan agilitykisoihin, missä islanninlammaskoira Tuhkis osallistui mini-luokkaan (todella pieni islantilainen) ja Veilan mamma oli talkoolaisena. Hyvin jaksoi Kleppa istua ja napottaa ja olla välittämättä (paljoa) muista koirista ja oli jopa hiljaa (suurimman osan) ajasta. Tästä se lähtee, kun syöttää jatkuvana syöttönä makupaloja.

Ehkä Kleppa ei opi karkailemaan agikentällä, kunhan sinne asti taas päästään?

Mysslahan nimittäin karkailee. Sain pätevän kuuloisen neuvon, että vie se turistiksi kisoihin, ja nyt olisin kyllä ottanutkin, ellei Myssla ole juoksussa. Harmittaa suuresti. Mutta, huomenna Myssla osallistuu Match Showhun, esittäjänä Veilan nuorempi emäntä, joka harjoittelee tulevaa Junior Handler -kehää varten sunnuntaina. Saa nähdä miten Myssla jaksaa siellä. Ja sitten pitääkin antaa molemmille paljon aikaa yksin ja erikseen ja rapsutella ja helliä ja...

.. Ja jatkaa niitä yksinyksinoloja, jotka unohtuivat hetkeksi jonnekin. Olen pahoillani.


Klepalla lähtee karva.

2 kommenttia:

  1. Elokuussa on kanssa jotkut agikisat, jos sillon satut pyöriskelemään täällä.

    VastaaPoista
  2. Elokuussa en valitettavasti pyöriskele täällä :( Eiköhän niitä Kajaanistakin löydy!

    VastaaPoista

Hellurei