Kyllästyin bloggerin toimimattomuuteen, kun se koko ajan herjaa jotain, eikä kuviakaan meinaa saada laitettua kuin kamalan tappelun jälkeen, jos silloinkaan. Näinpä ollen, wordpressin otin koeajalle ja meidän juttuja voi sieltä käydä lukaisemassa tästä etiäpäin.
Osoite on http://karvamaailma.wordpress.com
Myssla ja Kleppa
maanantaina, tammikuuta 03, 2011
maanantaina, joulukuuta 27, 2010
Välipysäkki
Kotosalla äiskän luona olla napotetaan. Koirat saivat joululahjaksi oululaiselta pukilta (aka pikkusiskoni ja äitini) ihan itsetehdyt heijastinliivit ja ompa muuten vielä hyvin pysyvät. Myssla ja Kleppakin tykkää kun ne voi kääntää supermiesviitaksi selkään, eikä hidasta vauhtia. Kuvia tapahtumasta myöhemmin, kunhan aurinko paistaa ja saan aikaiseksi! Lisäksi käytiin Lemmikkiasemalla hakemassa Klepalle uusi panta kun edellinen rupesi käymään turhan kapeamalliseksi. Siitäkin kuvia myöhemmin. Kuten myös yritämme ottaa kunnon poseerauskuvia, saa nähdä miten käy. Nykyään kaikki ottamani kuvat ovat enemmän ja vähemmän huonoja ja epäonnistuneita. Mistähän johtuu, vaikka en suinkaan väitä vanhojenkaan kuvien mestariteoksia olleen. Saipahan niistä selvää ainakin.
Huomenna tarkoitus olisi treffata kaverin koiraa Mimosaa, kun ajellaan Rovaniemen ohi. Pitääpä laittaa kamera toimintakuntoon, että saa siitäkin tytöstä kuvia. Jos huomenna olisi mukavan vähän asteita, aurinko paistaisi ja kaikkea kivaa ja naiivia toivoa, kun luvassa on pitkä ajomatka.
Tänään käytiin kanssa Veilan omistajan kanssa ilman Veilaa (veila oli mökillä) lenkillä ja oli hauskaa. Kuvia ei saanut pimeällä, pahoittelen.
Mysslalle käydään hakemassa matkapahoinvointilääkkeitä, kun se on niin levoton autossa. Parempi kokeilla ja katsoa tapahtuuko mitään kummempaa, jos ei tapahdu, etsitään syitä muualta. Kuvittelenko vain, vai onko nykyään koko ajan jotain kummallista tapahtumassa? No, voihan se olla oman pään sisällä ja koira ei tykkää matkustamisesta ajajan ajotyylin vuoksi. En minäkään tykkäisi, ei sen puoleen, ja varmasti protestoisin, jos joutuisin omaa lauluääntäni koko matkan kuuntelemaan! Mutta yrittänyttä ei laiteta sen matolääkkeen kanssa. Olisin kokeillut homeopatialääkettä tähän, mutta "luottohankkijallani" ei ollut sopivaa lääkettä. Joten apteekin tuotteilla mennään, ei sinänsä, etteivätkö olisi hyviä.

sunnuntai, joulukuuta 26, 2010
Hyvää Joulua!
Hyvää joulua Mysslalta ja Klepalta näin jälkeenpäin ja Onnellista Uutta Vuotta! Tytöt sai ison pehmokäärmeen, joka tuntuu olevan mieleinen ja ruuaksi porkkanalaatikon ja kinkun lisäksi maksalaatikkoa ja viiliä.
Huomenna lähdetään aamusta pohjoiseen reissuun.
Pissanäyte saatiin, maksoi 20e ja ell sanoi, että normaali. Ell tosiaan sanoi myös, että olisi normaalia nartuilla kehittyä hitaasti, mutta en olekaan vielä tästä tämänikäisestä kuullut, ettei olisi... munuaiset voisi vielä tutkia, mutta katsoo nyt loman jälkeen miten sitä rupeaa tutkimaan jos rupeaa vielä ollenkaan.

tiistaina, joulukuuta 21, 2010
Eläinlääkäriä ja muuta sellaista
Klepalla valeraskaus. Laskin juoksusta, niin kaippa siitä on se 8 viikkoa suunnilleen. Sille ei maistu aamusin ruoka ja on pirun ärhäkällä päällä. Maitua ei tuu, eikä hoivaile pentuja, onneksi. Eiköhän tästä selvitä.
Eläinlääkärissä käytiin rokotuksilla ja samalla olisi pitänyt ottaa pissanäyte, mutta eipä ole vielä onnistanut. Koko ajan yritetään, että saisi sen vietyä sen sitten syynättäväksi... Pitäisi sitä tutkia, johtuuko se esim. sairaudesta, kun se ei ole sisäsiisti vieläkään. Eli siitä tarkistetaan tulehdusarvot ja poikkeamat, kunhan sen nyt saisi edes... Ei meinaa millään onnistua. Ell punnittiin, Kleppa painaa melkein 9 kg. Röhkiminen tutkittiin otukselta myöskin, ei sydämessä mittään vaikuttanu olevan ja nenäpunkkilääke saatiin. 10 pv välein yksi tabletti sitä jotain lääkettä. Että tallaista.
Mysslalle on karvat kasvamassa. Jibii, tosin näyttää melkoiselta linnun persaukselta.. :'D Ressukka. Harjataan joulun kunniaksi!

keskiviikkona, joulukuuta 15, 2010
Sitruunapanta jälleen
Nyt ollaan kokeiltu sitruunapantaa sisätiloissa ja aaah, kun se oikeasti toimii! Kleppa on muutenkin tosi rauhallinen se kaulassa, tekee näköjään siitä paljon rennomman. Toisin kuin silloin kun sitä pidettiin ulkona, jolloin se suunnilleen juoksi ympyrää tyylillä "OTA SE POIS". Kai tuo koti on sille niin turvallinen paikka.
On se muutenkin oppinut. Yhtenä päivänä soi ovikello ja kumpikaan ei haukkunut! Kleppa tuli hakemaan minua ja vinkui että meeeeeee nyt, vauhtia. Myssla taas ei hauku kun ei koe tarvetta. Ja tänään kun tulin päivälenkiltä puolenpäivän aikaan, yläkerrassa haukkui koira. Kumpikaan ei vastannut, napottivat minua ja menivät sisään omaan kämppään kun sain oven avattua.
Aaah, voittaja-fiilis, pitkästä aikaa!

tiistaina, joulukuuta 07, 2010
Vapautta ja varotuksia
Käytiin sunnuntaina Kontiomäellä Kuuraa morjenstamassa ja päästettiin koirat juoksemaan pellolle vapaana. Hyvin se meni, kuvia laittelen galleriaan tuossa jossain vaiheessa, kunhan saan aikaiseksi. Lunta oli koirille jalkojen verran, joten teki varmasti hyvää lihaksille. Korvat olivat tallessa, ja hienosti olivatkin.
Itsenäisyyspäivän kunniaksi tavattiin sitten Kellaa, Foaa ja Leeviä Sotkamossa ja käytiin metsikössä pitkähkö lenkki. Kleppa yritti paimennella hiihtäjiä, mutta loppuretkestä rupesi jo uskomaan että mammalta saadut broilerin sydämet on hiihtäjiä parempia.
Tänään sain sitten ensimmäisen varotuksen koirien haukunnasta. Pilasi vähän niin kuin hyvän fiiliksen, mutta ajatuksissa on kyllä kytenyt pitkään että kohta varmaan sellanen tuleee. Katsoo nyt mitä tekee asialle... Järettömästi tekemistä ympäri kämppää? Huisin pitkä lenkki aamulla? Kun tietäs. Vähän jo kyselin Seppälän koirakeskuksesta "ainaispaikkaa", mihin koirat voisi nakata koulupäivän ajaksi. Saa nähä millaisen hintasuunnitelman ne vääntäisi lukuvuodeksi, melekosen ison varmaan. Kai sitä pittää muuttaa pellon keskelle omakotitaloon. Löytyiski vielä sellanen...

Tunnisteet:
haukkuminen,
Kella ja Foa ja Leevi,
Kuura,
yhteislenkki
maanantaina, marraskuuta 29, 2010
Islanninkarvatonkoira
Kuten edellisessä postauksessani taisin mainita, Myssla on pudottanut jok ikisen pohjavillanpalasen poissa. Eli toisin sanoen meidän arktinen karvanaama on nyt samassa asemassa kuin kuka tahansa pohjavillaton puudeli (ei millään pahalla kenellekään ;)). Aamulenkillä katseltuani sellaisessa -20 C pakkasessa kuinka kauheasti tämä paleli, päätin käydä hakemassa helpotusta asiaan. Nyt Mysslalla on talveksi fleecevuorinen mantteli ja samalla ostin lohiöljykuurin. Jos vaikka karva kasvaisi nopeammin takaisin ja päästäisiin tähän "luonnolliseen" lookkiin takaisin.
Päivälenkillä laitoin sitten manttelin päälle ja Myssla oli ihan erilainen kuin aamulla. Siitä näki, että nyt oli mukava olla ulkona, eikä tarvinut kärvistellä odottamassa Klepan haisteluita. Myssla jopa jäi haistelemaan itse! Väittäisimpä sen olevan siis hyvä ostos. Mukamas kuviakin otin asian tiimoilta, mutta tänään kaikki tekniikka on minua vastaan. Pahoittelen ja laitan myöhemmin jos koneet sen sallivat.
Klepalla taas ei mitään ongelmaa asian tiimoilta ole.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)