Nyt on tässä kyllä mennyt aikaa aika pitkään, kun viimeksi täällä kirjoittelin - tai siltä ainakin tuntuu! Joulu oli ja meni ja Mysslalla ainakin oli hauskaa!
Eli meillehän tuli tuo hoitokoira partacollie vähän ennen joulua. Aluksi vähän pelotti, että miten se sujuisi kun joutuisin junalla menemään eikä hoitolapsi ollut ikinä ollut junassa + minulla helvetinmoiset pakkaukset mukana. No, menomatkalla ei sitä huolta ollut, sain kyydin omistajilta matkan ensimmäiseen stoppipaikkaan. Levotonhan koira oli kun se jätettiin täysin outoon paikkaan täysin outojen ihmisten kanssa, mutta Myssla ei ollut kaverista moksiskaan. Siinä vaiheessa tuli eripuraa kun ruoka piti antaa - lopputuloksena oli, että Myssla söi täysin erissä huoneessa ruokansa.
Matka mökille tunturien keskelle sujui seuraavana päivänä hyvin, hoitokoira oli erittäin rauhallisesti mummoni sylissä ahtaalla takapenkillä tavarapaljoudessa minun ajaessa autoa. Ihmettelen yhä, miten mahduimme siihen japani-ihmeeseen. Myssla nyt on yleensä aina vähän levottomampi matkustaja, vaeltelee penkiltä toiselle, joten se ei ollut yllätys.
Itselle jonkinmoinen järkytys kun hoitokoira ei käyttäytynytkään yhtä rauhallisesti kuin oma karvakasa :D Pari kertaa sitä kiroilin, mutta nyt olemme loppusuoralla ja sekin alkaa oppia meidän tapoihimme. Hyppimiseen keksin semmoisen ratkaisun, että puhallan koiran naamaan. Se ei siitä tietenkään pidä, ja alas mennään ja äkkiä... Mökkikin oli koirille unelmien täyttymys, kun pihalla sai juosta vapaana minkä sielustaan irti sai, mökki kun on keskellä metsää. Jouluruuan jälkeen se oli myös itselle suuri helpotus kun ei tarvinnut lyllertää kovassa pakkasessa monen tunnin lenkkiä. Naapurissa oli sitten amerikannoutaja, joka oli yhtä leikkisä kun kumpainenkin meidän, joten senkään kanssa ei tullut mitään ihmeellisiä konflikteja.
Mysslan kanssa pääsin kokeilemaan tätä vetokoirahommaa ja hyvin se meni alkuunsa! Ainakin kun veti lapsia pulkassa (ei ilman apuja tietenkään!) mutta suksien kanssa sen pitäisi vielä oppia vetämään. Onhan tässä talvea jäljellä!
Hoitokoiralla vissiin ikävä, kun se ei syö kauhean hyvin, mutta sekin kohta korjaantuu kun pääsee muutaman päivän päästä omistajiensa hellään huomaan. Tulomatkallakaan ei ollut ongelmia junien kanssa kun taas järjestyi kyyti kotia. Ainoa vain, että kun päästiin sisälle asti teki hoitokoira tarpeensa olohuoneen (kalleimmalle) matolle, vaikka hetki sitten oli hetken pihalla. No harm done, ja muistui itsellekin pentuajat mieleen.
Ja tosiaan mietin tuossa lomalla toisen koiran ottamista, mutta yksinkertaisesti oman elämäntilanteeni miettimisestä tulin siihen tulokseen, että järki käteen. Katsotaan sitten muutaman vuoden päästä uudelleen!
