keskiviikkona, tammikuuta 20, 2010
Agiliitelyä
Olin ihan yllättynyt siitä, että sain kuin sainkin Mysslan agilityyn asti, vieläpä suhteellisen vaivattomasti. No joo, vikisihän se kotia kohti puolet ajasta, mutta liikkui vapaaehtoisesti eteenpäin aina kun hihkaisin "agility". Treeneissäkin meni aika lailla hyvin, tosin yksi pieni koira rupesi pelkäämään Mysslaa, kun se karkasi haistelemaan sitä pariin otteeseen. Vaikka Myssla ei haukkunut tai mitään, nuuski vain! No, koiria on moneen lähtöön.
Lisäksi sain vähän sellaisen vaikutelman, että olemme aavistuksen verran etevämpi kuin muut, vaikka meillä onkin pitkä matka kisoihin. Mutta ei se mitään, siellä sentään on ohjaaja.
Saimme myös tuomion, että koira on taatusti midi, vaikkei sitä oikeastaan ole mitattu kunnolla. Mutta se nosti kiven sydämeltä, nyt meillä on paremmat mahdollisuudet menestyä kisoissa! Vaikka se ei ole varsinainen syy, miksi harrastamme lajia, mutta ainahan on hyvä olla tavotteita.
Huomenna suunnitelmissa taas Veilan kanssa lenkkeilyä, ehkäpä ns. oudossa maastossa lenkkeily ei olisi niin ylivoimainen asia pikkuisellekaan...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Hellurei