Koira on piristynyt huomattavasti tässä eilisen ja tämän päivän aikana! Kauhea vauhti päällä, onnksi kohta on taas agiliitelypäivä! Saa silloin purkaa energiaa raskaimman kautta... Ja toki järjestämme pieniä vetohetkiä aina silloin tällöin.
Ja eilen jopa SÖI raksuja ja kunnon ruokaa, ihan koiramaisen annoksen.
Ja kun eilen nostin valopannan pöydälle ihan niin, että koirakin sen näkin niin katsoi kyllä tarkasti mihin sen laitan ja jatkoi sitten uniaan. Tosin keskellä yötä herätti viiden aikaan ulos, ja kun avasin oven, kirmaili hetken aikaa takapihan metsässä ja ei olisi millään halunnut tulla sisään. Siispä, note to self: Ei enää koiraa vapaana ulos, mikäli haluat saada sen vielä nopeasti sisällekin.
Hieno homma! Kuulosta jo paljon enemmän Mysslalta ;D
VastaaPoistaNiinpä! Pieni pirulainen, jota pitäisi koko ajan olla viihdyttämässä tai keksimässä sille ajanvietettä. Tosin nyt se simahti kun pääsi juoksemaan metsään hetkeksi aikaa ja purkamaan energiaa.
VastaaPoista