Meren jäällä

Koirat järjestyksessä: Tuhkis, Hiltu, Myssla ja Veila
Olipas siinä lenkki, kylmäkin ehti tulla. Ei kauheasti silti tullut jäällä käveltyä, mutta oltiin me tunti siellä jotakuinkin. Varmaan oltaisiin oltu vähän pidempäänkin, mutta huomasin, että Mysslan tassusta rupesi verta vuotamaan mukavaa tahtia. Lähdettiin sitten Veilan ja emäntänsä autolla (kun tulimme samalla kyydillä) päivystävälle eläinlääkärille, joka oli matkan varrella. Tarkisti tassun ja sanoi, ettei hän sille mitään viitsi tehdä ku on vain pieni naarmu. Näin olin epäillytkin, kun en mitään valtoimenaan vuotavaa avohaavaa ollut nähnytkään. Verenvuotokin oli jo hetkeksi tyrehtynyt painamalla talouspaperilla tassua. Noh, paljoahan ei jouduttu maksamaan (enpäs kerro tarkkaa summaa, ha ha, mutta HYVIN halvalla päästiin) ja nyt ollaan kotosalla. Valkoisten mattojen ja uusien sohvien takia vielä pienen verenvuodon takia laitoin Mysslalle tossun jalkaan, ettei sotke paikkoja.

Viime yhteislenkin aikaan Myssla rupesi porukasta ontumaan. Ei sekään onneksi ollut mitään vakavaa, ehkä johonkin kolahti vain tassu. Mutta elämä on elämää, kaikkea sattuu ja tapahtuu.

Nythän se tuossa nukkuu suht onnellisena. Tai no - melkein. Tossusta kun ei tykkää niin ei varmaan täysin onnellinen ole.

Kylymää...

Kylmät ilmat tulivat takaisin. Silti, sillä kuuluisalla suomalaisella sisulla ja eskimokoiran avustuksella vietimme eilen Saivan ja hänen emäntänsä kanssa koirapuistossa ainakin tunnin, melkein -30 C:n asteessa. Muutama muukin koira tuli kyllä käymään, mutta lähtivät aika nopeasti takaisin autoillaan. Täytyy sanoa, että siinä vaiheessa tuli mieleen ajatus: 'hah, nössöt!' Kuitenkin, mikäli auto olisi koko ajan ollut paikoillaan, olisimme mekin lähteneet aikoja sitten sieltä. Eihän nyt kukaan täysjärkinen ole tuollaisessa pakkasessa koirapuistossa pitkiä aikoja...

Ja tänään sitten mittari näytti aamulla -32 C ja silti, silti uskallauduimme Veilan ja omistajansa kanssa lenkille metsään hieman reilun tunnin mittaiselle lenkille. Ei kauheasti pallellut, vaikka suukin taisi jossain vaiheessa olla ihan lumen peitossa, lähemmäs meni hien puolelle kun aurinko paistoi kunnolla ja tie, tai oikeastaan polku, oli niin epätasainen. Myssla ja Veila painelivat menemään kuin heikkopäiset, nyt on Myssla ollut mukavan väsynyt koko päivän, pieniä aktiivisuuspuuskia lukuunottamatta.

Huomenna Veilan ja muutaman muun islantilaisen kanssa lenkille meren jäälle. Onpas jännää.

Koirapuistokuvia

Käykää vilkaisemassa Nurkajaisen sivuilta koirapuistokuvia Mysslasta ja Saivasta. Blogspot ei pidä kuvien lataamisesta, joten yhteen paikkaan ladattavat saavat riittää.

Metsälenkki

Agilityyn olisi pitänyt mennä, mutta pakkasraja ylittyi. Mikä siis meinasi sitä, että jouduin metsään juoksuttamaan koiraa, joka sattui olemaan ylivilkkaalla päällä, koska en viitsinyt sen energiaa purkaa aiemmin päivällä, jotta jaksaisi agiliidellä ympäriinsä. Ohhoijjaa.

Metsässä tuo haisteli omiaan, kulki omaan tahtiinsa, mutta pysytteli lähituntumassa. Ärsyttää vähän, että kun ei ole toista koiraa, niin tuo ei pahemmin yksinään juokse. Ylimääräiset pakkautuneet energiat sain silti purettua nakkelemalla keppiä umpihankeen, joka upotti enemmän kuin koiralla on korkeutta. Silti ei kyllästynyt siihen kahteen kertaan - kuten yleensä - vaan kuuliaisesti hyppi kepin perässä. Yhdessä välissä pöljäke hyppäsi kepin päälle, joka siis hautautui syvemmälle lumeen. Minä sitten naureskellen katselin, kun kaveri yrittää kaivaa keppiä altaan ja samalla syvemmäksi kuoppaa, jossa oli. Kyllä se pois pääsi, mutta ei malttanut, ennen kuin keppi oli varmasti saatu talteen.

Nyt se sitten nukkuu tuossa onnellisen väsyneenä melkein tunnin kestäneestä lenkistä.

Match Show

Ja näin meni mätsäri ja nyt voi taas rauhassa lakata huolehtimasta. Aluksi Myssla oli aika hermostunut, kun ei ollut aikoihin ollut paikassa, missä oli monia koiria - vieläpä sisätiloissa. Joten kovasti yritti kuristaa itsensä näyttelyremmiin yrittäessään tutustua muihin. Kehässä ollessaan juoksi niin kovin nätisti, vaikka toinen kaveri juoksikin edellä ja olin niin ihmeissäni ja yllättynyt että hitto vie, unohdin jännittää! Myssla oli myös erittäin kiltti koira tuomarisedälle ja antoi tämän kopeloida kaikessa rauhassa. Saimme punaisen nauhan! Toisessa kehässä ei mennytkään niin hyvin kun Myssla aloitti kilpahaukun jonkun ei-kehässä-olevan koiran kanssa, jonka omistaja ei viitsinyt hiljentää karvaista ystäväänsä. Tulimme näin ollen viidensiksi, tuomarin pitkällisen pohdinnan jälkeen. Ei se mitään, en ollut odottanutkaan pääsyä mihinkään BIS-kehään.

Tampereellekaan ei mitenkään suuret odotukset ole, mutta mennään nyt kuitenkin. Jos jostain tulisi vielä muutama match show lisää, pääsisi harjoittelemaan hiljaaoloa ja välinpitämättömyyttä...

Prkl ja taas!

Oltiin autolla menossa koirapuistoon jälleen kuluttamaan energiaa. Koska tuolla koiralla oli suhteellisen pitkä väli autoilussa niin, ettei sen tarvinnut olla häkissä, se nykyään möykkää siellä kuin heikkopäinen ja syö kaltereita. Kivakiva. Ei siinä sitten mitään, ajattelin siinä matkalla että jibii, koira on hiljaa edes hetken ja rauhoittunut makaamaan häkkiin. Mutta paskat, siellä se vain teki tihutöitään ja söi puolikuristavan, kaksinkertaista leveää nailonnarua olevan pantansa kahteen osaan. Ensimmäisen perkeleen ja saatanan jälkeen tajusin miten hyvä on, että on sen verran opetettu koira, että pärjää ilman pantaakin!

Koirapuiston jälkeen käytiin kaverin luona kylässä ja nyt tuo tuossa tuhisee onnellisena ja nukkuu.

Ohitusta ja koulutusta

Äskettäin kun käytiin lenkillä niin voi mahdoton kun meni hienosti. Minulla oli se 2 metrin remmi ihan löysällä ja nurkan takaa tuli esiin länsiylämaanterrieri. Hihkasin sitten Mysslalle, kun se oli menossa terrierin luo, että mennään tähän toiseen laitaan ja Myssla sitten vilkaisi minuun päin ja jopa astui pari askelta vähän ihmeissään minun luo. Samaan aikaan laitoin kättä taskuun ja hihkaisin "ohi" ja Mysslahan sitten ruskeet silmät napottaen kättä kulki nätisti ohi ja voi että sitä kehutulvaa jonka se sai. Ja niin tyytyväiseltä näytti itseensä, että...!

Sitä mätsäriä varten en ole viitsinyt vielä testata sitä juoksutusta pahemmin, enemmän ollaan treenattu seisomista. Hyvin se sujuu, kunhan vähän väliä muistuttaa koiralle, että käsky ei suinkaan ollut istu.

Tänään aamusta käytiin koirapuistossa ja nähtiin Vitoakin pitkästä aikaa! Saivakin oli siellä ja paaaljon tuttuja, voi että oli mukava aamu. Viton omistajan kanssa puhuttiin, että jos kävisi joku päivä lenkillä vaikka, Myssla ja Vito kun ovat saman ikäisiä muutaman päivän erotuksella.