Kleppa on muuten oikein mukava otus, mutta se jatkuva rähinä käy hermoille. Siihenkin ollaan yritetty yhtä jos toista keinoa - ja lisää kaivataan. Mysslan kanssa pääsinkin luvattoman helpolla kun sain hiljaisen koiran, jonka kanssa löytyi saman tien oikea sävel ja tapa kouluttaa. Mutta ei se mitään! Emme aio luovuttaa ja Kleppakin lopettaa räyhäämisen pyörille, mopoille, lenkkeilijöille, seisojille, lapsille, aikuisille, rullalaudoille, rullaluistimille, toisille koirille, metsälle, eläimille, liikkeelle, paikallaanololle... Toisin sanoen se haukkuu kun siltä tuntuu ja kenelle tuntuu. Heti kun löytyisi Se Oikea tapa. Ideoita?
Tänään käytiin Saivan luona leikkimässä pitkästä aikaa ja voi elämä sitä menoa ja meininkiä. Myssla, ahne sika, ei tahtonut antaa luita kummallekaan muulle, vaan päätti haluta syödä kaiken yksin. Jossain vaiheessa Kleppa sai käsiinsä toisen luista ja Myssla tietää varsin hyvin, ettei toiselta mennä ottamaan jos se sitä syö.
Eilen käytiin koirapuistossa näkemässä Veilaa ja siellä oli Klepalle kaveriksi 3,5 kk ikäinen leonbergin koira. Oli jo kaksi kertaa Keppanan kokoinen, mutta mitäs pienistä, kyllä se perässä meni.
torstaina, toukokuuta 27, 2010
maanantaina, toukokuuta 24, 2010
Oulaisten näyttely
Nyt kävi kyllä semmonen vahinko, että Oulaisista tuli AVO1 (mikä ei ihmetytä, kun avonarttuja ei ollut muita) ERI, PN1, SERT ja VSP. Eli tätä slangia tuntemattomalle: Avoimen luokan 1, arvosteluna Erinomainen, Paras narttu kehän 1, serti ja vastakkaisen sukupuolen paras. Olen kyllä niin ylpeä, että...! Klepastakin todella ylpeä, vaikka se ei kehässä käynytkään. Mutta oli melko hiljaa koko näyttelyn ajan, joten siitä siitä sietääkin olla ylpeä!
Kleppa on myös ryhtynyt salaattilinjalle, mutustelee voikukkia ja tulppaaneja. Äiti tykkää tosi paljon...
Ajattelin koirat lisäksi ilmoittaa Oulun näyttelyyn. Kleppakin pääsee hilkulla mukaan, kun täyttää 8.7 7 kuukautta ja näyttely olisi 11.7. Saa nyt vielä nähdä. Mutta tarkoituksena olisi myös käydä muutamassa match showssa tässä piakkoin. Ainakin Klepan kanssa, Mysslasta en mene takuuseen.

keskiviikkona, toukokuuta 19, 2010
Kuumuus jatkuu
Näin kauhialla helteellä ei kyllä tule liikkumaan koirat eikä emäntä... Uimassa ollaan käyty kerran leirin jälkeen joen rannassa, ja ai että nauttivat. Uimapaikat vain tahtovat olla sen verran kaukana meiltä, että sinne ei pennun kanssa lähdetä ilman autoa.
Lenkkejäkin tehään se pakollinen parin korttelin matka, minkä aikana kieli roikkuu koirilla jo maassa asti melkein. Tänään tosin käytin ne koirat erikseen, joten samalla tuli koulutettua ja siinä tuhlattua energiaa. Loppuenergia tuhoutuu pihalla maatessa ja maailman menoja katsellessa.
En tiedä johtuiko Klepan lihotuskuurista (nokare voita/ruoka + kerran viikossa keitetty kananmuna) vai lyhyistä lenkeistä mutta paino on noussut 7,5!! Lisäksi jouduimme tänään vaihtamaan pannan isomaan, kun meinasi se Mysslallakin ollut pentupanta jäädä jo hieman tiukaksi. Seuraava panta piti vähän lyhentää, kun sinne jäi niin kamalan pitkä häntä, mikä häiritsi Kleppaa koko ajan, mutta nyt on sitten isojen tyttöjen panta!
Huomenna olisi nätö harkat, saa nähdä tuleeko sitiä yhtään mitään ja tuleeko porukkaa paikalle.

Leiri
Käytiin viikonloppuna Vuotungissa PK leirillä, Pohjoisten Belgien järjestämällä. Viime vuonnahan osallistuimme vain toko-leirille, mutta tänä vuonna ei sitä järjestetty niin pääsimme jälkiryhmään, vaikken belgiä omistakaan. Kaverikin saapui sinne vantaalta asti oman kultaisennoutajansa kanssa, joten päätimme yöpyä teltassa kun majapaikkaa ei leirirakennuksesta riittänyt. Listaampa aikani kuluksi leirin tapahtumat.
- Myssla söi oman ja Klepan uudet monitoimiremmit (2-2,5m pitkät).
- Myssla yritti vapautua teltasta keskellä yötä, joten leirin loppuyöt menikin sitten jouhevasti henkilöautossa nukkuessa. Siis me kaikki, kaksi ihmistä ja 3 koiraa.
- Mysslalle tehtiin makkarajälkeä, onnistui hyvin!!- Klepalle tehtiin saman tien keppijälkeä, ilmaisi jo kolme keppiä!!! Ainakin melkein ilmaisi, mutta löysi ne kuitenkin!
- Myssla söi jälkiliinan poikki
- Hirvittävä helle, huono koirille
- Myssla kävi uimassa, Kleppa kahlasi ja roiski! Ei ainakaan peljännyt!!
Eli hyvä oli leiri, vaikkakin on vielä sen verran nuutunut etten jaksa kovin pitkää sepustusta kirjoittaa.
perjantaina, toukokuuta 14, 2010
Hellepäivät
Eilen käytiin koirapuistossa ja nähtiin Tatua pitkästä aikaa! Siitä oli kasvanut kyllä semmonen menomakkara, ettei voi sanoa kuin että komia on pojasta tullut. Kleppa oli ihan onnessaan omakokoisesta kaverista ja helteestä (n. 20 C) huolimatta juoksenteli pojan kanssa pitkin puistoa ja kävi ojan pohjalla vielä olevissa mudissa uimassa. Myssla tyytyi haistelemaan ja nyhjäilemään paikoillaan siellä, vaikka saikin myöhemmin aikuista seuraakin. Ei vain leikki maistunut.
Päivän viettivät lähestulkoon kokonaan narun päässä kotipihalla nauttien kuumuudesta samalla ku perheen vanhimmat ähersivät kukkaistutuksiensa kanssa. Eipä illalla tarvinnut käyttää mitenkään superpitkää lenkkiä kun molemmilla kieli valui ulkona ja askelkin oli aika raukea. Hitaasti mäntiin eteenpäin niin että asiat tuli hoidettua ja palattiin kotipihan rauhaan. Uimassa meinasin käyttää mutten ihan viitsinyt, vesi saattaa olla vielä aika kylmää pennulle. Ehkä viikonlopun jälkeen tai jotain, pitää katsoa.
Tänään tutustutaan uuteen kaveriin, kultaiseennoutajaan Mantaan, joka tulee Etelästä tänne leirille ja peuhaamaan näiden karvanaamojen kanssa. Saa nähdä mitä siitäkin tulee kun teltassa pitäisi nukkua...

maanantaina, toukokuuta 10, 2010
Kajaanissa
Minulla itselläni oli tänään soveltuvuuskokeet kouluun, joten pakkasin omat koirat, sekä Wind-up Toyn Saivoineen autoon ja lähdin köröttelemään aamu kahdeksalta kohti Seppälän koirakeskusta. Myssla jonkin verran kitisi autossa, nyt menomatkalla perhanan piski yritti päästä koko ajan joko minun tai Toyn sylkkyyn. Totesimpa siinä, että ei pidä enää laittaa kiinni siihen osaan tyrvavyötä, joka menee keskiruumiin "läpi" kun antaa periksi niin älyttömästi. Noh, päästiin kunniakkaasti tunti etuajassa perille ja minun ilmoittautuessani toimistoon Toy pissatti koiria pihalla. Siellä tavattiin eräs samanpaikkakuntalainen jolla oli sakemannin ja labbiksen (ja jonkun muun?) sekoitus ja päätettiin käydä joku kerta koirapuistossa yhdessä.
Noh, testien jälkeen (minkä ajan Toy ystävällisesti peräänkatsoi minunkin koirani) mentiin moikkaamaan Mysslan tätiä ja serkkua Fóaa ja Kellaa. Lisäksi siellä oli sellainen vanha shelttiuros Leevi, josta ei oikein tullut leikkikaveria. Fóakin oli oikeastaan kiinni ja erossa muista koko ajan, jotta ei olisi vahingossakaan ruvennut puolustamaan Kellaa (pentuaan). Muuten kaikki sujui älyttömän hyvin siellä ja kaikki nauttivat olostaan.
Paluumatkakin sujui jännissä olosuhteissa kun piti jännittää jotta riittääkö se bensa lähimmälle asemalle. Riitti se.
Ja nyt kaikki nukkuu (ainakin melkein). Mysslakin sai kaipaamaansa ylämäkijuoksua.
sunnuntai, toukokuuta 09, 2010
Pellon näyttely
Aamulla herättiin kello 5, eikä kumpikaan koirista olisi millään jaksanut nousta ylös. No, raahattuani ne lenkin jälkeen sisälle, menivät ne nukkumaan saman tien uudelleen minun pakatessa näyttelytavarat ja jännittäessäni. Semmoisilla 5 tunnin huonoilla yöunilla oli fiilis melko mahtava.
Kyyti tuli 7 aikaan hakemaan ja sitten lähdettiin kohti Pelloa. Tiet oli mukavan tyhjät ja kun mentiin Micralla, niin tunnelmakin oli leppoisa. Koirat jatkoivat Veilaa lukuunottamatta katkenneita yöuniaan, Myssla välistä takaikkunalla (vaikka olikin kiinni) ja Kleppa aika pitkälle takapenkin jalkotilassa.
Myssla ja paras tapa matkustaa
Tornion jälkeen pysähdyttiin keskellä ei-mitään ja päästettiin koirat hetkiseksi juoksemaan metsään vapaana. Siellä oli vielä kantavaa lunta ja siitähän se vasta riemu repesikin... Kleppa ja Veila pyörivät ihan innoissaan, Mysslan haistellessa kaikessa rauhassa.
Perille päästiin sellainen parisen tuntia ennen kehän alkua ja heti löydettyämme kehät kävimme lenkillä ja näimme jäniksen/rusakon/jonkinmoisen pitkäkoiven ja ah, sen perään olisi ollut niin kiva mennä mutta paskat emännät ei tahtoneet päästää. Mutta ei se mitään, se unohtui varsin nopeasti kun pääsi syömään sen jättämiä papanoita heinikon seasta.
Kleppa oli varsin hienosti ja aika hiljaakin suurimman osan ajasta siellä. Silloin piti haukkua kun emäntä ja Myssla lähti juoksemaan ympyrää kehään, mutta se ei ainakaan Mysslaa häirinnyt. Kehä muuten oli varsin huonolaatuinen, se oli tungettu mahdollisimman syrjään ja ahtaaseen paikkaan, se oli täynnä isoja kiviä ja kehä oli kooltaan varsin pieni. Ei se mitään, tuli AVO 1 (mikä ei taatusti johtunut siitä, että Myssla oli ainoa kehässä), ja EH eli Erittäin Hyvä. Olimme tyytyväisiä heti kun saimme unta kalloon ja ruokaa mahaan.
Päätimme kehien jälkeen testata Pellon koirapuiston, mitä moni ihminen ei tiennyt olevankaan. No, voin vakuuttaa, että se oli parempi luulo. Puisto nimittäin käsitti pienen aidatun alueen keskellä metsää, missä ei siis pahemmin pysty juoksemaan. Lisäksi puiden väliin oli sidottu rengas, niin että jokainen toistaitoinen koiratietämätön ihminen voi hyppyyttää koiraansa ja antaa sen loukata/liukastua käpyihin ja. Kyllähän sitä piti kokeilla meidänkin kun me siellä olimme mutta aika hyvin putsasimme sen edestä ja takaa kävyistä ja muista ylimääräisistä. Hienostihan Myssla ja Veila hyppäsi. Kotona oltiin siinä viiden aikaan. Pysähdyttiin taas keskelle ei mitään ja päästettiin purkamaan paineita juoksentelemalla pitkin metikköä. Illalla maistui uni ja ruoka.
lauantaina, toukokuuta 08, 2010
torstaina, toukokuuta 06, 2010
Koirapuistoilua ja koulutusta
Tuossa käytiin tiistaina Saivan kanssa uudessa koirapuistossa ja voi jee siellä oli hauskaa. Minäkin tykkäsin kun puisto oli jo kuiva, niin ei pahemmin kuraista koiraa tullut mukaan. Toisin kuin keskiviikkona, kun mentiin Veilan kanssa tuttuun koirapuistoon, missä oli ojia, missä oli vettä ja missä maakin oli vielä mutainen... No, Myssla ei sentään uinut ojissa kuten Veila ja Kleppakin vain vahingossa "putosi" kun hyppy jäi liian lyhyeksi. Tuli sitten suihkussa käytettyä koirat, ennen näyttelyähän pitää olla nättinä!
Ja olisin muuten laittanut kuvia mutta tämä =(/#&!=)!()= blogger ei suostunut sitä tekemään. Oliskohna jo palautteen aika...
Tänään sitten hommailtiin enemmän ja vähemmän koulutusjuttuja. Mysslan kanssa opettelin kaukokäskyissä maahan menoa ensimmäistä kertaa. Sisällä tehtiin tätä ja se sujui hyvin, vaikka huomasi, että jossain vaiheessa meni liian monelle toistolle kun meni jo valmiiksi maahan makaamaan ennen käskyä :D Samalla tuli opeteltua paikallaoloa, mikä kaipasi pientä petrausta. Klepan kanssa opeteltiin muutama kerta maahanmenoa (minkä se jo aika hyvin tajuaa) ja paikallaoloakin kokeiltiin. Se meni äärettömän hyvin, jaksoi olla paikoillaan kahden askeleen verran!
Yksin joutuivat taas "pitkästä aikaa" olemaan niin, että jätin soittimen nauhoittamaan metelöintiä. Jätin vielä herkulliset henkitorvet tytöille ennen lähtöä, minkä jälkeen eivät huomanneet poistumista, tai ainakaan eivät haukkuneet/ulvoneet!! Puolitoista tuntia olivat yksin, jossain vaiheessa pistivät kunnon painit pystyyn, mutta sen enempää meteliä ei kuulunut. Olen NIIN ÄÄRETTÖMÄN YLPEÄ asiasta!! Joten koiralle jotain ekstra hyvää iltapalaksi.

maanantaina, toukokuuta 03, 2010
Vappureissu
Menomatka meni kivuttomasti, junamatka yllättävän rauhallisesti. Aluksi meinattiin myöhästyä junasta, mutta se olikin "hivenen" myöhässä, joten meillä ei ollutkaan mitään kiirettä. Saivan mamma auttoi lastaamaan koirat junaan, ne kun piti nosta yksitellen sinne. Kivoja nämä taajamajunien portaat... Noh, reilu tunti myöhässä juna lähti liikkeelle ja karvanaamat aloittivat rauhaisan ja unisen tuhinansa siinä jalkojen juuressa. Junavaunu oli kyllä niin kuuma, että itselläkään ei oikeastaan onnistunut kuin nukkuminen.
Yö oltiin Kemissä mummolassa ja kolmen koiran lenkitys oli haastavaa mutta mahdollista. Saiva tykkäsi kovasti vetää remmissä, eikä Kleppa halunnut jäädä pekkaa pahemmaksi... Joten tosi, tosi kivaa!
Torstain automatka meni rauhallisesti, pari kertaa pysähdyttiin ja käytettiin koiria ulkona. Järven jäällä käytiin myös kun löydettiin sellainen mukava taukopaikka Rovaniemen jälkeen aika lailla. Siinä oli kotia ja uimarantaa ja... Noh, yhtä kaikki, Kleppa löysi KALAN sieltä ja naminami oli hyvää ja itseltä pääsi perkele kun en ehtinyt estää sitä syömästä. Mökin pihalla vapautettiin koirat ja ne pinkoikin jo sellasta vauhtia että huh huh.
Reissun aikana pari kertaa pääsivat karkaamaan pihasta hiihtäjien perään, pahoittelut heille! Poron paska maistui tosi hyvälle! Onneksi porot käveli talojen ohi sillä välin kun olimme paikallisessa syömässä ja koirat autossa odottamassa. Olisi voinut helvetti olla irti sen jälkeen.
Paluumatkakin sujui todella nätisti, koirat vain nukkua tosottivat sekä autossa että junassa. Hyvä reissu oli ja toiste uusiksi kanssa!
Eilen huomattin että Saivassa on PUNKKI, joten eikun pihdit esille ja naps. Säästettiin se elävänä Wind-up toylle, ja nimesin sen Anssiksi. Ensimmäinen punkkini.
Lisää kuvia Galleriassa
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)