keskiviikkona, elokuuta 11, 2010

Koulutusta, koulutusta

Ah, en tiedä mitä teen tuolle haukunnalle, mutta enköhän jotakin keksi! Ja kun keksin, ilmoitan sen myös täällä, sen lupaan. Tuota järkyttävää räyhäämistä ei jaksa, ei millään.

Ja viimeinkin sain viestiin apuohjaajan!! Olen kyllä tyytyväinen, kun aloitetaan se tässä muutaman viikon päästä, että taidan saman tien opettaa Klepallekin sen kun tykkää juoksennella paljon. Nyt tosiaan odotellaan muutama viikko aloitusta kun on kuitenkin vielä melko lämmin ja Mysslakaan ei ihan ole pirteimmillään. Mutta eiköhän se siitä...!

Valeraskautta odotellessa.

Kleppa osaa melkein tulla jo sivulle, mutta nyt alkaakin sellainen teho-opetus, että kohta osaa jo kenties jotain enemmänkin. Toivon mukaan. Syytän lämpimiä ilmoja, itsekään en toimi silloin.

Agilitykoiraksi tuo pentu voisi olla aika hyvä, kengguru kun on, mutta en ole ihan varma kuumuuko liikaa siinä. Pitää kokeilla joskus. Jos tässä syksyn päällä ehtisi käydä kentällä Mysslaakin kouluttamassa, saisi läskinsä liikkumaan pelkän makoilun sijaa.

Sisäsiisteys on hyvissä kantimissa, Kleppa tekee asiat muutoin ulos, paitsi jos hätä yllättää koulupäivän aikana, jolloin se käy vessan lattialle pissimässä. Sitäkin harvoin, joten eläköön! Ehkä sille oli jäänyt muistot äidin luona sisälle asioimiseen, en tiedä. Pääasia, että se nyt (melkein) osaa jo tehdä tarpeet ulos, eiköstä juu?

1 kommentti:

  1. Sisäsiisteys on kohentunut siis huomattavasti, jej! :) Se on varmaan iskostunut syvälle takaraivoon, että äiteen luona lattioille pissataan.

    Kenet saitte viestikaveriksi? :) Pitäisi varmaan herran kanssa ottaa kokeiluun, jos vaan ihan kaksistaan saataisiin homma alulle.. Lämpimillä ilmoilla ei itekään jaksa, huomattu myös täällä! Monta viikkoa jäljen ajamisestakin, hyi hyi.

    Oletko kokeillut kolinapurkkia räyhäämiseen? Kontaktia + namitusta taisit jo kokeilla jos en väärin muista.

    VastaaPoista

Hellurei