tiistaina, elokuuta 17, 2010

Laukkumatkaaja

Viime viikonloppuna riitti koirille rapsuttelioita ja mukavaa aikaa, kun pikkusiskoni ja entinen naapurini tulivat käymään kylässä. Mysslakin valitsi mieluummin vieraat unikaveriksi kuin minut, mutta se sallittakoon hänelle.

Tulevaisuutta ajatellen rupesin kouluttamaan Kleppaa laukussa matkustamiseen (kuva). Ihan vain, koska kouluni on n. 4-5 km päässä, mihin Myssla jaksaa kyllä ravata vierellä, mutta Kleppaa en halua vielä juoksuttaa pyörän vierellä, ikää kun tuolla on vasta se 8kk. Meillä siis on aina välistä työvuoroja koululla, jossa voi mennä hyvinkin pitkään, joten koirat pitää ottaa mukaan. Lisäksi eläinlääkärille voi joutua kantamaan laukussa... Kaiken varalta. Tällaista se on kun autoa ei omista.

Lisäksi ensi viikonloppuna olisi tarkoitus mennä käymään kotosalla, toivottavasti ehdimme nähdä myös koirakavereita (Veilaa ilmeisesti ei ehditä omistajansa poissaolon vuoksi), mutta Saivan kanssa olisi suunnitelmia jo valmiina (ainakin melkein).

Ja ensi viikolla olisi tarkoitus nähdä Klepan siskoa Mantaa, mitä odotan innolla, että pääsee näkemään onko Kleppa oikeasti kamalan pieni vai näyttääkö vain tuon meidän ison karvakasan vierellä.

2 kommenttia:

  1. Vai on Kleppakin näitä pieniä käsilaukkufifejä. ;) Ei vaan ihan käytännöllisiltä syyt kuulostaa. Isä toi joskus aikoinaan kerran meidän suomenpystykorvan (pieni narttu) kotiin repussa, kun oli koira väsähtänyt pitkällä metsästysreissulla vähän liiaksikin.

    VastaaPoista
  2. Joo, kyl Kleppa on repussakin kulkenut muutaman kerran kun pentuna rupesi väsymään pitkillä lenkeillä :) Aika hyvin se käsilaukkufifistä menee, mitä nyt laukkuna vähän isompi kuin käsilaukku ;)

    VastaaPoista

Hellurei