tiistaina, maaliskuuta 30, 2010

Koirapuistoilua

Käytiin tänään koirapuistossa iltalenkin sijaa ja Mysslahan oli ihan innoissaan. Pääsi leikkimään tuttujen kavereidensa kanssa, kun niiden kanssa olin sopinut jo tapaamisen sinne :) Eli sai juoksennella aikuisemmassa seurassa, mikä varmasti teki hyvää päällekin jo.

Klepallehan puistokäynti oli vasta toinen, ja lähinnä sen takia uskallaudutaan sinne ennen toisia rokotuksia, koska Kleppa tuntuu olevan sen verran epävarma toisista koirista ja muuten, jotta jos siellä vaikka saisi itseään kasaan. Aluksihan se taas meni siihen, että pelkäsi vähän kaikkea (siellä oli muun muassa mustia mopseja) ja pentukaveriksikin oli hälyytetty portugalinvesikoiranpentu, joka on nyt jotain 4kk. Se vain oli vähän turhan riehakka ilmeisesti, Kleppa ei ainakaan tällä kertaa lämmennyt leikkimään. Mutta erona viime kertaan, niin tällä kertaa mentiin pienten puolelle.

Myssla yritti seurailla välistä Klepan jälkiä, mutta vaikka hanki kantoi pienempää, ei se sentään Mysslaa kantanut koko aikaa. Luoksekin tuli melkolailla heti, mikä sinänsä on jo parannusta - jonkun aikaa nyt on ollut sellainen en kuuntele -vaihe menossa, mikäpä siis sen hauskempaa. Karkailu on kivaa ja sitä rataa. Siispä parempaan kuriin tällä kertaa, eli iltapissallekin vain remmin kanssa. Sitä saa mitä tilaa...

Siinä vaiheessa Kleppa uskaltautui kunnolla haistelemaan kun puistoon tuli lisää islanninlammaskoiria, niitä se ei aristellut läheskään yhtä paljon kuin muita rotuja - vaikka ei ollut nähnytkään ennen kyseisiä kavereita. Loppua kohden Kleppa rupesi olemaan yhtä itsevarma kaikkien kanssa, ja vaikka uudeksi kaveriksi tuli 4kk ikäinen lyhytkarvainen collie ei Kleppa pelännyt mennä tutustumaan samaa tietä. Eli hyvää tulee!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hellurei