Tänään käytiin taas Hiltun, Kvennan ja Veilan kanssa semmoisella puolentoistatunnin mehtälenkillä. Kauhea oli vauhti ja sääkin suosi - aurinko paistoi ja ilma lauhtui -15 C -8 Chen siinä lenkin aikana. Että hiki tuli ja polutkin olivat paikoitellen hieman lumiset. Ärsyttää hieman itseä ja muita, kun joutuu kävelemään aika pitkään polkua, joka on todella kapea. Vähäsenkään kun astuu sivuun niin upottaa kertaheitolla syvälle. Ja vielä sekin, kun keskustelu ei kolmen ihmisen voimin toimi jos kävelee jonossa kuin köyhän talon porsaat. Pitäisiköhän joskus tuumata nuille moottorikelkkaihmisille, että jos viitsisivät vetää sinne jotain leveämpää väylää?
Ja sitten myöhemmin käytiin pyöräilemässä kaupalla, kun minun piti saada itselleni jotain mahantäytettä. Taas meni hienosti, vaikka haukkuikin muille koirilla ja kaupan pihalla. Lisäksi laitoin hakemukset Oulaisen ja Pellon näyttelyihin viimeinkin. Vaikka Oulaisen kanssa meinasi tulla semmoinen virhe, että kirjoitin kuoreen Oulun... Mutta noh, aina on hyvä pitää kynää matkassa, näin tämäkin asia korjaantui. Toukokuusta tuleekin sitten rankka kuukausi, kun kolmena peräkkäisenä viikonloppuna on jotain: Ensin Pellon näyttely, sitten Pohjoisten Belgien järjestämä PK-leiri ja sitten vielä Oulaisten näyttely. Että huh huijakkaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Hellurei