torstaina, huhtikuuta 01, 2010

Aktiivitäyteinen päivä



Kuvia lisää galleriassa

Tänään kävi jälleen Saiva kylässä, ja olikin meillä lähemmäs kolme tuntia. Pentua rupesi jossain vaiheessa väsyttämään, menikin sitten nukkumaan ja jäi sinne kun lähdimme käymään pienen iltalenkintapaisen tuossa pyöräteitä pitkin. Totesimme sen mukavaksi vaihteluksi, normaalisti kun olimme siellä metsässä käyneet vapaana pitämässä. Kleppa vain oli niin väsynyt, etten tohtinut ottaa sitä mukaan. Ei edes ovelle tullut moikkaamaan. Haukkuakaan ei kuulunut kun tultiin, joten liekö ollut hiljaa koko ajan, tai ainakin loppuajan. Sitten saivat koirat harjoitella kahdestaan yksinoloa kun omistaja hilippasi kauppareissulle. Eipä silloinkaan haukkua enää kuulunut kun tulin, joten päättelin silloinkin niiden olleen ehkä toivonmukaan hiljaa. Pitäisi löytää vanha, vielä teipillä koossapysyvä mp3-soitin, jolla saisin äänitettyä, että mitä tekevät. Siis silloin kun minä tahtoisin ottaa sen uudemman mukaani. Työn alla, sekin.

Tokoilua Klepan kanssa: nakkasin Mysslan pihalle seuraamaan elämää siksi muutamaksi sekunniksi, mitä Klepalle opetin sivullaoloa. Hyvin lähti sujumaan, aika nopeasti näytti tajuavan missä se oikea paikka onkaan. Eri asia sitten se, malttoiko laskea takamuksensa alas, vai hyppiä namin perässä miten sattuu... Mutta ei se mitään, olen yhä toiveikas!

Vähemmän hauskaa on se, että koirakaverillamme on nenäpunkki, jota nyt yritetään päätellä tarttuiko se näihin kahteen. Toivottavasti ei, mutta. Aina ei voi voittaa. Silmät auki ja puhelin kouraan, soittelimpa melkein jokaiselle koiralle, jonka kanssa tässä ollaan lähiaikoina oltu tekemisissä. Kaikille joiden numeron tiesin. Mutta eiköhän se tästä.

Ostin myös pääsiäisen kunniaksi purkkiruokaa, jotain lammasmössöä. Mysslalle on ennen ainakin maistunut, joten eiköhän mene nytkin alas.

Lisää yksinoloharjoituksia tulee tässä lähiaikoina harjoiteltua enemmänkin, kun olen lupautunut hoitamaan naapurin ulkokoirat. Pitää käyttää eriaikaan lenkillä kun nartulla saattaapi olla/alkaa piakkoin juoksu ja se uros vasta riemastuisi asiasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hellurei