lauantaina, huhtikuuta 24, 2010

Maksaa maksaa maksaa

Nyt on uunissa kolme pellillistä (4 maksaa) kuivumassa. Ei mennyt kuin tunti niitä pilkkoessa, 15-20 minuuttia siivoamisessa. Maksan kuivaamisen ohjehan löytyy täältä, suhteellisen helppoa ja haisevaa, vaikka viekin paljon aikaa. Ja siis itsellenihän en toki kaikkia neljää maksaa ajatellut, yksi niistä menee Veilalle ja yksi Saivalle. Pidän itse kaksi, niin riittää ehkä tulevalle leirille + näyttelymatkoille, mitä tuossa toukokuussa onpi tulossa.

Eilen tosiaan löysin Klepan hampaan, ensimmäisen irronneen ja poimin sen talteen. Tosin rupesin miettimään, että mihinkähän sen oikein laitoin MUTTA NOH, eiköhän se jossain tallessa ole.

Kleppa on jostain syystä taas rohkaistunut räksyttämään, joten suihkupullo kulkee mukana yleensä lenkeilläkin. Paha vain, jos yöllä lähtee kiertämään taloa ympäri iltapissoja tekemässä ja ajattelee ettei sitä pulloa sellaiseen matkaan tarvi niin aina tulee koira vastaan, joka pitää haukkua... Eikä sitä itsekään ikinä viisastu, eipä sen puoleen. Suihkepullonkanssa kulkeminen on näköjään tullut koiramaailman muoti-ilmiöksi, niin paljon niitä on näkynyt ö_Ö Että sen puoleen. No, toimiva keino, että mikäs siinä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hellurei