Mysslalla oli eilen kaksivuotis syntymäpäivät. Kakun halusin tehdä ja lahjan ostaa - totta kai kun perheenjäsen on ja tykkään leipomisesta. Mutta yks kaks niistä muodostuikin kunnon pirskeet kun Saiva tuli kylään ja tytöillä oli sellainen vauhti päällä! Lahjankin Myssla sai, eikä pelkästään minulta. Taisi saada kaksi luuta, ja 3 vinkulelua ja 1 pallon :D Klepalla ja Saivalla tuli vähän kränää luusta (muistaakseni), ja siinäpä sitten samalla huomasin, ettei niillä ole ikäeroakaan kuin 4 kuukautta. Mikä sinänsä muodostuu ehkä ongelmaksi jossain vaiheessa. Toiveissa se, että selvittävät välinsä kerran ja that's it, pahemmissa skenaarioissa tappelevat sitten alituiseen että kuka se onkaan se The Boss. Mutta se ei ole vielä ihan tähdellinen asia, joten se siitä.
Tänään käytiin Match Showssa, mihin meni 5 euroa ihan turhaan. Nimittäin pentuluokassa (ainakin isot pennut) oli jotain 30-40 koiraa ja siinä meni 2,5 tuntia niiden arvioimisessa. Ihan tosi, se tuomari juoksutti koiria ainakin 5 minuuttia ympyrää! Ja sen lisäksi siellä oli Isoja Aikuisia (missä ryhmässä me siis olemme) jotakuinkin ennen meitä lähemmäs 50 koiraa. Että siinä jonkun aikaa hortoiltuamme, käyskenteltyämme, lenkkeilyämme ja autoiltuamme päätimme lähteä samaan aikaan Veilan kanssa poies kun molemmat keksi miljoona parempaa asiaa kuin siellä kylmässä jäätyminen. Olipas harvinaisen huonosti SPL organisoinut asian. Ehkä ennakkoilmottautuminen on hyvä asia jokaisessa mätsärissä? Ennakkoilmottautuminen ja suunniteltu aikataulu. Jonotukseenkin kun meni reilusti yli puoli tuntia.
Klepalla oli ripuli taas hieman, tässä muutama päivä. Ei kuitenkaan mitään sen pahempaa, paranee aika nopeasti ja on oma iloinen ja adhdinen itsensä. Sitä en kuitenkaan sen ripulin takia viitsinyt viedä mätsäriin, joten se jäi kotiin harjoittelemaan eroa meihin kahteen - vaikkei se yksin jäänytkään. Ilmeisesti tulee tarpeeseen kun ei suostunut syömään mitään sillä välin ja oli aika surullisen näköinen kuulemma. Noh, elämä kouluttaa, siihenkin asiaan voisi vaikuttaa helposti.
Omistajalle taas tuli sellainen tenkkapoo, että Kainuun Ammattiopiston eläintenhoitajalinjan asuntolaan saa viedä vain yhden koiran :D Että jos sinne lähtee niin asunnon etsiminen on aika ässä juttu. Ensi kuussa alkaakin kunnolla kerrostalokäytöksen oppitunnit.
Kaikkia vieraita kiinnostaa todella paljon Klepan osaaminen kävellä yllättävän pitkäänkin kahdella takajalalla. Minä taas tokaisen että joo, perso on koira, eikä sitä nyt koko aikaa tarvitsisi opettaa tuollaiseen pelleillyyn, ettei opi pöydältä varastamaan uusilla ulottuvuuksillaan.
Perjantaina käytiin koirapuistossa ja ah - niin ihanan rapaset koirat! Siellä oli samaan aikaan Saiva ja Veila ja isot lätäköt ja mutaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Hellurei